sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kurkistus kasvihuoneeseen


Työharjoittelussani Pirilän Kukkatalolla Tuusulassa sain pyynnöstä olla muutamia päiviä kasvihuoneissa, vaikka minulla ei varsinaisesti ole opinnoissa mitään tuotantoon liittyvää valinnaista. Olipa avartava kokemus! 
Pirilällä on kolmetoista kasvihuonetta, ja Suomen mittakaavassa merkittävästi omaa tuotantoa ympäri vuoden. Vaikutuksen teki töiden organisointi. Hommat sujuivat, kaikki oli selkeää ja tehokasta.  Myös jätteen kierrätys ja lajittelu oli toteutettu hyvin.
Tällaiselle vilukissalle kasvihuoneen lämpö on aivan optimaalinen. Heti auringon tullessa esiin lämpö kipusi viime viikollakin lähemmäs kolmeakymmentä ja tuntui mahtavalta tehdä töitä hihattomassa paidassa. Tuli ihan kesäfiilis. Kasvien määrä ja kasvihuoneiden koko sai minut hämmästymään joka päivä. Tuusulan toimipaikassa kasvatetaan kasveja myyntiin Pirilän Kukkatalon neljään muuhunkin myymälään. 
Kärsivällisesti alati pulppuaviin kysymyksiini on vastattu ja olen oppinut älyttömästi uutta. Tutustuminen todella mukaviin ihmisiin tuli vielä bonuksena päälle.

Tulppaaneja ja tetejä. 




Osa pelargoneista. Näitä levitin kennoista pöydille ja poistin nuppuja, eli nupustin.




Pelastin kotiin muutamia kituliaita ja liian pieneksi jääneitä yksilöitä, jotka olisi muuten heitetty biojätteeseen.


Myös purkkikone tuli tutuksi. Päivän aikana saadaan purkitetuksi multaa keskimäärin kahdeksantoista kuormalavallista. Kaksi latoo hihnalta tulevia purkkeja kennoihin, yksi kasaa kennoja lavoihin ja lisää koneeseen multaa ja  purkkeja.


Esikoita



Miljoonakelloa ja lobeliaa tulossa. Amppeleiden henkarointi, eli näiden koukkujen 
kiinnitys purkkeihin on aikaavievää puuhaa.





Verenpisaran pistokkaita istuttamassa.



Osa kasveista kylvetään siemenestä ja koulitaan näistä laareista purkkeihin. Osa taas tulee valmiina pieninä pistokkaina.


Ensi viikolla onkin valmennus kansainväliseen vaihtoon sekä Kevätmessut, joissa olen Suomen Kukkakauppiasliiton pisteellä työharjoittelussa. Sen jälkeen aloitan työharjoittelun taimistolla ja ensimmäiset näyttötutkinnotkin häämöttävät kesäkuun alussa. Mutta nyt äänestämään!




2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta harjoittelupaikalta! Suuret kasvihuoneet ovat mielenkiintoisia paikkoja ja niihin ei kovin helposti pääse ulkopuoliset edes katsomaan. Ihan uskomaton määrä ruukkuja ja taimia, huh huh. Mukavaa messuilua ja tsemppiä kouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin ihan uusi maailma nämä isot kasvihuoneet. Ja kiitos! Olisin toivottanut hyviä messuja sinullekin mutta luin ettet ole tällä kertaa tulossa. Mukavaa viikkoa joka tapauksessa:)

      Poista