maanantai 20. helmikuuta 2017

Lisääntyvän valon aiheuttamaa sekamelskaa


Huomaa kyllä, että kevät on laittanut pääkopan taas surraamaan. Ideoita ja ajatuksia sinkoilee hulluun tahtiin. Syytän myös osittain koulua tästä pään sisäisestä sirkuksesta, on nimittäin ollut niin inspiroivaa ja idearikasta aikaa siellä. Ollaan kylvetty salaattia ja yrttejä, istutettu orvokkeja ja pelargonin pistokkaita. (Joita  lähti kotiinkin aikamoinen otanta koulun melkein puolentoista sadan lajikkeen kokoelmasta) On opiskeltu värioppia, ruukkukasveja, sidontaa ja kukkatatuointien tekoa. 
Tämän postauksen jälkeen alankin kääntämään cv:täni englanniksi, sillä näillä näkymin marraskuu vierähtää vaihdossa ulkomailla. Maa ei tosin ole vielä selvillä, eiköhän tarkennu ennen kesää kuitenkin. Muitakin ihania reissuja tulossa, toukokuussa pääsen RHS Chelsea Flower Show:hun ja ensi vuonna kutsuu Claude Monet:n puutarha Ranskassa Givernyssä. Tällaisissa jännissä tunnelmissa siis!
Tässä kuvakimara viime viikolta, lähdetään upeilla magnolioilla liikkeelle. Ostin pari oksaa koulun myymälästä ja epäuskosta huolimatta pulleat nuput viimein puhkesivat kukkaan.


Väriopin tehtävä, kylmä-kylmä väririnnastuksella tekemäni asetelma.



Koulun pelargonikokoelmaa.


Salaatin kylvöä.


Kukkatatska. Pysyy iholla hyvin päivän. Nuo vaaleanpunaiset ovat hyasintin kukintoja, eli tulee tuoksu mukana. On muuten upea yksityiskohta juhliin vaikka korun tilalle!


Ystävänpäiväkimppu jaloleinikeistä 'Ranunculus asiaticus'.


Sekalainen ruusukimppu, pelastettu taas jätelavalta..


Ja tulppaaneja. Näihin ei voi kyllästyä. Minun makuuni ne ovat kauneimmillaan kun niitä on paljon. Oikeasti paljon. Ja ne vaan huiskastaan maljakkoon, mielellään hieman eripituisia vielä.





Lupaus kesästä <3
















sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Visiitti Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan



Perjantaina vierailimme luokan kanssa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Miten olenkaan voinut asua pääkaupunkiseudulla pian parikymmentä vuotta ilman että olen käynyt tässä keitaassa! Meille oli järjestetty tunnin mittainen opastettu kierros, jonka jälkeen kiertelimme vielä pari tuntia keskenämme puutarhassa. Kesällä täytyy kyllä päästä katsomaan ulkopuutarhakin ajan kanssa. Innostuimme puutarhasta niin, että suunnittelemme viettävämme valmistujaisjuhlaamme siellä piknikin merkeissä. 
Lounaan nautimme puutarhan yhteydessä olevassa viihtyisässä Café Violassa, jota voin myös suositella lämpimästi.
Katsottavaa jäi vielä moneen kertaan, mutta tässä tämän vierailun mieleenjäänein anti.

Tässä kuva lummehuoneesta. Jättilumme on yksivuotinen eikä sitä talvella ole lammessa, joten täytyy tulla sitä kesällä ihmettelemään. Kuvassa pienempi lummelaji.


Niin ikään lummehuoneessa elelevä kannukasvi 'Nepenthes'. Lihansyöjäkasvi, joka kannussa olevalla medellä houkuttelee evästä eli hyönteisiä luokseen. Näitä on saatavilla viherkasveiksi kotiin.


Ihana puuvillapallero




Sielu lepää näissä näkymissä. Tuo harmahtava roikkuva kasvi on naavatillandsiaa 'Tillandsia usneoides'. Tunnistin sen samaksi kasviksi, jota kasvoi Floridassa ympäriinsä, esimerkiksi Evergladesin kansallispuistossa. Siellä kasvi tunnettiin nimellä Spanish Moss.






Palmuhuoneesta löytyy Seychellienpalmu ' Lodoicea maldivica ', jonka siemen on kasvikunnan suurin.


Tässä kaakaopuun 'Theobroma cacao'  hedelmä, jonka oppaamme nappasi puusta ja halkaisi. Kaakaopavut eivät todellisuudessa ole papuja vaan siemeniä.


Palmuhuoneesta löytyy myös ruusukoru-niminen kasvi. Sen lehtien kärjet ovat vaaleanpunaiset. Yksi kauneimmista kuulemistani kasvin nimistä.



Etelä-Afrikkalaisen Pater noster-nimisen myrkkykasvin marjoja. Näitä on käytetty oikeuden päätösten tukena; syytetylle on syötetty marjoja, ja mikäli parka kuolee, on hän syyllinen. Ja jos taas kuolo ei korjaa, on hän syytön ja vapautetaan. Jännää, että Pater noster takoittaa ' Isä meidän'. Uskoisin, että muutama rukous on syytettyjen huulilta korkeuksiin kohonnut näitä marjoja niellessä.


Paavalinkukka- eli Saintpauliahuoneessa on esillä alkuperäisiä, jalostamattomia lajeja.



Kamelia 'Camelia japonica'


Helokolibrikukka 'Strelitzia reginae'. Kolibrit toimivat tämän kaunottaren pölyttäjinä.


Lumikunigatar 'Coleogyne cristata'




Jättimäinen sukaattisitruuna 'Citrus medica'


Orkidealajikkeita oli puutarhalla paljon, tässä niistä yksi. Orkideat ovat epifyyttejä, eli kasvavat luonnossa toisen kasvin päällä tai siihen kiinnittyneenä. Tiesittekö, että orkidea-nimi tulee kreikan kielen sanasta orkhis, joka tarkoittaa kiveksiä. Joidenkin orkideoiden parilliset juurimukulat kun elävävästi muistuttavat näitä palleroita;)


Mahtavasta päivästä inspiroituneena suunnittelen jo seuraavaa käyntiä. Toivottavasti sinäkin!


















keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Sidonnan riemua


Viime viikot ovat vierähtäneet aika tiiviisti sidonnan merkeissä. Ihan kuin jo hieman olisi silmä kehittynyt, mutta saattaa olla myös toiveajattelua. Ainakin töiden ja materiaalin kirjo on ollut mahtava. Erilaisia työtapoja on niin monia, täytyy vaan poimia sieltä itselle sopivimmat. Harjoittelun  kautta se oma tyyli kaivellaan esiin. Tai mieluummin niin että se pulpahtaa sieltä itsestään. Välillä tuntuu, että oppiminen etenee harppauksin, toisina päivinä taas ei suju millään. 
Ihan mahtavaa kun päivä on pidentynyt ja saa ajaa valoisalla kotiin. Nämä kukkien täyttämät päivät yhdistettynä auringonpaisteeseen nostavat mielialaa, vaikka pakkanen ja toppahousujen kankeus ja kahina kyllästyttääkin. 
Tässä tekemiäni dekoratiivisia eli koristeellisia töitä. Tekniikkaa vielä harjoitellaan, mutta näistä kukkasista ja värien ilotulituksesta voi imeä energiaa! 

Kimppuja








Pöytäasetelma




Tässä pari roskikselta pelastetuista jämäkukista sidottua kimppua. Ihan vaan värien takia:)



Ja muutama surulaite.







Viimeiseksi puukahvaan tehty surulaite. Muoviselle kahvalle löytyy siis vaihtoehtoja jos vaan osaa pyytää. Oasis-sieni ei tosin maadu, eikä myöskään tuo muovinen nauha jolla olen tehnyt varmistussidonnan kahvaan. Maatuvalle kukkasienelle olisi kyllä markkinarako...




Surulaitteista huolimatta iloista loppuviikkoa!