sunnuntai 28. elokuuta 2016

Siirtolapuutarha - ihanuuksien ihmemaa

Yksi jokakesäisistä helmistä on päästä sukulaisvierailulle Talin siirtolapuutarhaan, niin nytkin. Jollain tapaa koen siirtolapuutarhamiljöön yhtenä sielunmaisemistani; sopiva kimara pientä ja söpöä, vanhaa ja rönsyilevää, kaunista ja yhteisöllistä, rehevää ja värikästä. Jos joskus muutan pois omakotitalosta, niin sitten...
Tästä puutarhasta olen saanut ensimmäiset kasvit omaan pihaani, muun muassa lyhtykoisoa, tarha-alpia ja kirsikkapuun. Tällä reissulla kotiin viemisiksi tuli elokuunasteria, malvaa, tähtiputkea, arovuokkoa ja karviaisen taimi. Ja perinteiseen tapaan säkillinen omenoita. Onneksi omassakin pihassa kasvaa jo sen verran lajikkeita, ettei tarvitse ihan tyhjin käsin mennä kylään.

Sen pitemmittä puheitta, astukaa peremmälle! Minä lähden sillä välin istutuspuuhiin;)
Suurkiitos isäntäväelle jälleen vieraanvaraisuudesta sekä luvasta kuvata ja julkaista otokset täällä blogissani!

















tiistai 23. elokuuta 2016

Olemisen sietämätön keveys

Yllättäen heti kahden koulupäivän jälkeen tuli kahden viikon etäjakso. Pehmeä lasku syksyyn ja opintoihin, tosiaan. Toisaalta olisi hirveä into päällä jo oppia kaikkea, mutta tuntuu myös älyttömän hienolta tällainen vapaa. Kirjoja sentään olen hankkinut ja rikkakasvilistaa opetellut. On ollut mahtavaa ulkoilla koirien kanssa ja rauhoittua kotona. Hihhuloida pihalla ja kerätä kukkia maljakkoon. Sateen sattuessa lukea kirjaa tai katsoa telkkua. Nautiskella puutarhan satoa ja seurata vielä lopun kasvua. Ja ottaa kuvia. Yleensä lomat ja vapaat on hyvissä ajoin täyteen buukattuja, nyt on ihan ihmeellistä olla vaan ja ihmetellä ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa. Vaikka eihän tältä ranchilta tekeminen lopu. 

Vattuja riittää vielä.



Viime vuonna istutettu karhunvatukka Sonja tekee ensimmäistä satoaan. 

Alelaarin kurpitsanmöllykkä viihtyy lavassa.



Talvikammoiselle ilmassa leijuva syksyn tuntu ja matalapaine aiheuttaa hieman haikeuden tunnetta. Äkkiä pihalle häätäämään moinen apeus. Kävin kitkemässä vuohenputket pionipenkistä ja keräilin lisää antimia pihalta. Naapurilta saadut tomaatintaimet ovat viihtyneet hienosti hienosti kuistilla ja väittäisin että ovat parhaita tomaatteja tähän astisista. Hyötykasviyhdistyksen siemenistä kasvatettuja.



Myös kirsikkapuuni, Varjomorelli lajikkeeltaan, yllätti ja antoi viime vuotisen kahden hedelmän sijaan ainakin puoli litraa satoa. Ihan hyvä suunta, istutin sen viime vuonna alkukesästä.  Piti muuten tarkistaa Googlesta, että onko kirsikka marja vai hedelmä. En ottanut selkoa. Siellä puhuttiin luumarjasta ja toisaalta kirsikkapuun hedelmästä. Jätetään tämä hautumaan. Niistä on kuitenkin tulossa likööriä. Kotoa ei tämän enempää kirkkaita juomia löytynyt, joten sato oli juuri sopiva. 

1/2 litraa happamia kirsikoita 
reipas 1/2 litraa viinaa, tässä tapauksessa Koskerkorvan ja vodkan jämät
n. 2 dl ruskeaa raakaruokosokeria

Annetaan olla jääkaapissa kolmisen kuukatta, hölskytellään välillä että sokeri sulaa ja sekoittuu. Nautitaan hyvässä seurassa, pikkuruisista laseista.



Tässä kasvion järkäleessä riittää opeteltavaa. Onneksi tuli katsottua Tori.fi jälleen, säästyi aika monta kymppiä. Toisen aiheeseen liittyvän opuksen toivat viime viikolla luonani kyläilleet ystävät. Kyllä tässä vielä yksi viikko etänä vierähtää näiden parissa. Aivan upeita kuvia muuten Keittiöpuutarha-kirjassa!



Tänään katse on viivähtänyt pariinkin kertaan tässä työkavereiltani saamassa kortissa, joka lipaston päällä ilahduttaa. Pakko myöntää että pikkuinen ja nopeasti ohimenevä ikäväinen saattoi ehkä käväistä ...<3








maanantai 15. elokuuta 2016

Paluu tulevaisuuteen

Miten voi aikuinen ihminen taantua ekaluokkalaiseksi jälleen? Ensimmäisenä kouluaamuna on vastassa ruokasalillinen hiljaisia ja ilmeistä päätellen yhtä jännittyneitä alokkaita kuin minäkin. Tarjolla on kahvia ja pullaa. Otan vain kahvin. Olen varma, että pulla menisi väärään kurkkuun ja tukehtuisin siihen. Jostain muistin syövereistä kumpuaa tämä tuttu koululaistunne. Mietin miksi jännittää. En keksi syytä. Vartin verran vielä hiljaista piinaa ennen kuin kouluttajista yksi rikkoo jään toivottamalla meidät tervetulleiksi. Selvisin.

Ensimmäinen päivä soljuu kuin unessa. Niin ja toinenkin. Uusia ihmisiä, uusia asioita. Huumaannun kasvien kuviin joita kouluttajamme (sanaa opettaja ei käytetä) heijastaa seinälle. Mietin milloin olen viimeksi nähnyt neukkarissa jotain vihreää slide show:ssa. Muistan vain piirakat, käppyrät,  taulukot ja liian pienet numerot, enkä halua miettiä asiaa sen enempää. Syvennyn lehtiin ja niiden muotoihin. Lanttopäisiin ja herttatyvisiin, parilehdykkäisiin ja silposuonisiin muun muassa. Alkaa tuntua että latinan lisäksi tulen opettelemaan myös aika paljon suomenkielistä sanastoa. Mutta ei haittaa, tuskin maltan odottaa että pääsen pänttäämään. Olo on niin innokas ja energinen, ihan kuin olisin oikeassa paikassa! Luokka on täyttynyt puheensorinasta ja jännitys vaihtunut iloiseen uuden odotukseen.

 



Päärakennus
Saaren kartano on miljöönä ihan käsittämätön. Vanha kartano, tulitikkutehdas ja siihen kuuluvat rakennukset ovat upeita. Miten etuoikeutettu olo on kun kävelen navetan ja laitumien ohi ruokalastamme Lusikkalinnasta rakennukseen,  jossa meidän luokkamme sijaitsee. Pakko mennä katsomaan lähempää lehmiä ja vuohia. Yksi vasikka tulee nuolemaan kättäni. Mihin ihmeeseen minut on tiputettu?
Olen jo pyytänyt kouluttajaltamme kierrosta päästä katsomaan kaikkia eläimiä joita tilalta löytyy. Lehmien ja vuohien lisäksi kartanolla on ainakin poneja, hamstereita ja käärmeitä. Täällä opiskelevat  tulevat eläintenhoitajat ja maanviljelijät. Onnistuisikohan kaksois- tai kolmoistutkinto...?



Epätodellinen olo vaan jatkuu. En voi käsittää, että opiskelijoille kuuluu aamupala, lounas ja päivällinen koulun viihtyisässä ruokalassa, jossa  keittäjät valmistavat ruokaa kolmessa vuorossa ja alusta saakka itse. En tiennyt että tällaista on enää missään. Ruoka on muuten aivan superhyvää ja valikoimaa riittää. Raaka-aineina käytetään paljon koululla kasvatettuja luomuvihanneksia ja koulun myymälästä voi ostaa niitä myös mukaan. Uskomatonta eikö? Nyt vaan odotellaan että milloin se piano putoaa päähän...




Lusikkalinna






Nyt mennään pari viikkoa etäjaksolla kotoa käsin ja sulatellaan kaikkea uutta ja ihmeellistä. Sitten alkaakin tositoimet elikkä kukkia ja sidontaa. Sormet syyhyää jo!


"Ihminen voi keskittyä elämänsä aikana
joko rakentamiseen tai puutarhanhoitoon. 
Rakentajien työ saattaa viedä vuosia,
mutta jonain päivänä rakennus on valmis. 
Sillä hetkellä he pysähtyvät ja jäävät omien 
seiniensä vangeiksi. 
Elämä menettää merkityksensä 
rakennustyön päättyessä. 
Mutta on olemassa niitä jotka kylvävät. 
He joutuvat kärsimään 
ajoittaisista myrskyistä ja vuodenaikojen rajuista vaihteluista, 
ja harvoin lepäävät. 
Mutta toisin kuin rakentajan rakennus, 
puutarha jatkaa ikuista kasvamistaan.
Ja vaikka se vaatii jatkuvaa huolenpitoa, 
elämä on sen ansiosta puutarhurille yhtä suurta seikkailua."

Paulo Coelho






maanantai 8. elokuuta 2016

Puutarhurin karkkikauppa

Minulla on pakkomielle; Facebookista löytyvä Perennat: Ostetaan, myydään, vaihdetaan-ryhmä. Varsinainen kotipuutarhurin aarreaitta ja runsaudensarvi. Siellä ilmoitellaan omista ylimääräisistä siemenistä ja taimista sekä peräänkuulutetaan kasveja joita pihalleen haluaisi. Hinnat ovat pääsääntöisesti varsin kohtuulliset, vaihtelevat ilmaisesta muutamaan euroon.
Olo on kuin karkkikaupassa ilmoituksia selatessa. Mitähän jännittävää tällä kertaa? Olisipa jotain mitä itsellä ei vielä ole! Jos en tunnista kasvia niin äkkiä Googlen kuvahaku käyttöön. Heidinkukka, kevätputki.. Outoja nimiä. Kuvat kertovat että upeita ovat. Pakko saada nämä! Vain seitsemän pakettia tarjolla! Nopsaan viestiä myyjälle ja jes! Tällä kertaa kerkesin! Tällä palstalla nopeus on valttia. Ja pari päivää myöhemmin saapuvat hienosti pakattuina heidinkukan ja kevätputken lisäksi pari muutakin terhakkaa tainta Boxin multiin kasvamaan.  Postitse toimitettuna, maitopurkista askarrellussa laatikossa. Niiden muiden tilaamieni  ja vaihtamieni siementen ja taimien seuraksi.
Jotkut laittavat lähetykseen mukaan ohjeita, jotkut toivottavat kasvuonnea ja onpa ollut pari runoakin piristyksenä. Paljon olen tilannut ihmisiltä netin välityksellä tavaraa, mutta en ole muualla törmännyt näin hyvään meininkiin.
Kaikki vähänkään kukkia ostaneet tai pihaa laittaneet tietävät että puuha käy herkästi raskaaksi lompakolle. Siksi tälle ryhmälle on todellakin paikkansa. Se 28 euron myymälätaimen menetys nyt vaan kirpaisee enemmän kuin kahden euron jakotaimen, ja kuitenkin jos saa kasvin menestymään niin ilo on ihan yhtä suuri molemmista.
Taimien huokeuden takia tilaan joskus muutaman samaa lajiketta ja vien ystävillekin. On mielenkiintoista seurata kenen puutarhassa mikäkin kasvi selviää parhaiten.
Itse olen lähettänyt siemeniä sekä ilmoittanut taimista "saa tulla itse kaivelemaan meidän pihasta"-periaatteella. Näin olen saanut aisoihin muun muassa levinneen ruusun, ja joskus hyvän mielen lisäksi vaihtarina kahvipaketin tai taimia kasveista joita ei itselläni ole. Miten kätevää! Suosittelen tutustumaan ja toivon että ryhmä säilyy jatkossakin yhtä hyväntuulisena!









Siellä niitä eri puolilta Suomen kotipuutarhoja tulleita uutukaisia jo odottelee seuraavaa kevättä. Toivottavasti moni näistä säilyy sinne saakka ja  leviäisi niin pääsisin itsekin  jakamaan tätä onnea. Ja sen verran on kukkapenkkiä laajennettu, että vielä mahtuu uuttakin asukasta sekaan. Toisin sanoen innokas  ilmoitusten seuranta jatkuu...

Erikoisvaltuutuksella kukkapenkissä luuraava tavarantarkastaja 









torstai 4. elokuuta 2016

Pottuilua




Tänä keväänä perustin lavakasvimaan perinteisen tilalle. Kyllä kannatti. Ei ole tarvinnut kitkeä ollenkaan, vaikka siihen vaikutti varmasti myös uusi multa. Sato on ollut aiempia vuosia parempi sekä laadullisesti että määrällisesti. Hyväksi havaittu Timo-lajike valikoitui perunaksi tänäkin vuonna. Suurimmat potut ovat nyrkin kokoisia ja sipulit niin tiukkaa tavaraa, että itku pääsee jo kesken kuorinnan. Ainoastaan yhdessä sipulissa oli mato, viime vuonna se kurkisteli noin joka neljännessä. Vaikka ei näitä satoja pelkillä laatikoilla selitetä; eiköhän keleillä, taivaankappaleiden asennoilla ja maahisilla ole sormensa pelissä.
Muutama vuosi sitten kasvimaan valtasi kurkku ja seuraavana kesänä korianteri. Tällaiset hyökkäykset jäävät lavojen myötä historiaan. Plussaa on myös se, että kokonaisuus on siisti ja kaunis läpi kauden eikä Crocsien pohjissa kulkeudu puolta kiloa maata kuistille joka käynnin bonuksena.
Ensimmäistä kertaa istutin myös mansikoita. Satoa tuli muutamia kymmeniä mollukoita, ihan syötäväksi asti, vaikka luulin että niitä joutuu odottelemaan ensi vuoteen. Mansikat ovatkin ainoita talvehtijoita kasvimaalla ja jännityksellä odotellaan miten pakkasesta lavassa selvitään.
Yhdessä laatikossa on maa-artisokkaa ja kurpitsaa. Kurpitsan taimet olivat heräteostos euron alelaarista. Pitihän ne sieltä pelastaa. Saavat vielä kasvaa ja kypsyä. Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä.
Ainoa asia, johon pitää keskittyä  enemmän lavakasvimaassa, on kastelu. Tämä korostui entisestään, kun alun alkaen laitoin liian vähän multaa.  Kahden lavakauluksen korkuisessa laatikossa on täyttöä vain puoleen väliin ja niin ohut kerros kuivuu tosi nopsaan. Keväällä täytyy taas värvätä mies mullan hakuun ja täyttää laatikot kunnolla. Tosin kuulin huhua että koulussa opetetaan hallitsemaan peräkärryä, myös silloin kun autossa on pakki päällä... Vielä en näe itseäni peruuttelemassa kärryn kanssa,  mutta tapahtuuhan niitä suurempiakin ihmeitä. Ja onneksi  Metsäpirtin mullannoutopaikka on yksi niistä harvoista lähellä olevista palveluista. Jäätelöauto on lähin.






  • Tässä kuva kesäkuulta. Yksinkertaisuudessaan maa on tasoitettu reilun kahdenkymmenen neliön alueelta. Siihen on ladottu kuusi kuormalavaa, joiden päälle tuli tuplakaulukset. Laatikot eivät siis ole maassa kiinni. Lavojen väliin on ladottu vanhaa punatiiltä käytäväksi, sisään kangas ja siihen multa päälle. Myös joitain siemeniä ja mukuloita suositellaan sekaan. Voilà!





Sanotaan, että peruna tekee onnelliseksi. Jotain sellaista entsyymiä se kuulemma sisältää. Johtuuko viime viikkojen runsaasta potun syönnistä, vähiin käyvistä työpäivistä vai kulman takana odottavista opinnoista, kun tahtoo väkisin vetää hymyn huulille..?