Mitenpä sitä paremmin voisi viikonlopun käyttää kuin askartelemalla. Sain ystävältäni paperimassasta tehdyn sydämen ja välittömästi piti tarttua toimeen. Sammalta päälle, kuinkas muutenkaan. Hieman näytti valjulta pelkkä sammal, joten päädyin uhraamaan tulilatvani. Kiinnitin kukinnot ohuella rautalangalla pohjaan ja lopuksi suihkautin päälle hiuslakkaa, jospa kukkien väri näin säilyisi paremmin teoksen kuivuttua. Hempeä sydän pääsi koristamaan eteisen sähkökaappia.
Eilen järkytin mieheni muuntamalla autotallin havuasetelmalinjastoksi. Toimenpiteeseen tarvitaan kymmenkunta kuusenoksaa, männynoksia, tuijaa, mustikanvarpuja, kanervaa, risuja, käpyjä, Fix-massaa, kukka-asetelmissa käytettäviä jakkaroita, surulaitekahvoja, Oasis-sientä, rautalankaa sekä hautakynttilöitä. Askarteluun välttämättömiä, mutta miehen mielestä talliin kuulumattomia asioita. Inspiraation vallassa sainkin tallin huomaamattani aika jäätävään kuntoon. Onneksi mieheni on pitkämielinen ja tarjoutui jopa siivousavuksi. Yhteistyöllä saatiin tallin feng shui nopeasti palautettua.
Tässä ohjeet haudalle vietävään asetelmaan. Säilyy kauniina viikkoja, jopa kuukausia. Tarvikkeet saa kukka- tai askartelukaupasta.
Ota noin sentin pituinen pala Fix-massaa ja pyörittele siitä pallo.
Laita kiinni "jakkaraan".
Paina hautakynttilä kiinni jakkaraan.
Upota jakkara kynttilöineen keskelle Oasis-sientä.
Märkä sieni on asetettu surulaitekahvaan.
Lähde asettelemaan oksia sieneen alkaen alhaalta. Karsi neulaset pois oksasta sienen sisään menevältä osalta, eli noin parin sentin matkalta. Ensimmäiset oksat laitetaan vaakatasoon. Oksien pituudella määritellään kuinka suuri asetelmasta halutaan. Seuraa asetelman muotoa ylhäältä päin jatkuvasti. Tarvittaessa voi käyttää myös pyöreää sapluunaa muodon seuraamisen helpottamiseksi. Etene ylöspäin ja huomioi, että koko sieni täytyy mennä piiloon.
Tarkkaile muotoa.
Kiinnitä koristeet rautalangalla. Esimerkiksi käpy kiinnitetään pyöräyttämällä rautalankaa kävyn ympärille ja jättämällä noin 10 sentin pituinen "rautalankahäntä". Upota sieneen.
Koristeena tässä käytetty käpyjen lisäksi pitsilehteä ja hopealankaa. Koristeiden suhteen vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi lehdet, tammenterhot, kuivatut kukat ja siemenkodat toimivat hyvin. Valmis!
Edellisessä kirjoituksessani oli juttua alaspäin ripustetuista amarylliksista. Nyt kukka on avautunut. Kaunis eikö vain <3
Leppoisaa sunnuntaita!
Oi miten kaunis siitä tuli. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista