Odottelua ja oljenkorsia

Pieniä merkkejä keväästä leijuu ilmassa. Takerrun niihin ja yritän unohtaa että on vasta tammikuu. 

Kalle-koiraltamme katkesi ristiside takajalasta. Odoteltiin lääkäriaikaa. Diagnoosin jälkeen odoteltiin ortopedin aikaa, sitten leikkausaikaa. Nyt leikkauksesta on kulunut kymmenen päivää ja alkoi odottelu päivästä jolloin voin lähteä Kallen kanssa kunnon lenkille.

Tässä ohessa olen ehtinyt odotella myös kevättä. Aurinkoa. Lämpöä. Linnunlaulua. Värejä. Valoa ja varjoa. Lämmintä sadetta. Lehtien kahinaa. Suhinaa ja sirinää. Kasvua niin että kohina käy.

 Työssäoppimispaikassani on helppo heittäytyä illuusioon keväästä. Siemenet ovat tulleet myyntiin, samoin esikot ja hortensiat. Keltaisessa esikossa on muuten ihana, hunajainen tuoksu. Käyn sitä nuuhkimassa aina ohimennen. 

Kasvihuoneissa on tulossa jo kesäkukkia. Käväisin sielläkin fiilistelemässä. Kotona keijunmekot itävät ja pari viikkoa sitten leikkaamistani kiinanruusuista puskee uutta vihreää. Nukkatyräkin taimiin ilmestyi kuin tyhjästä neljännet lehdet. Miten järisyttävän määrän onnistumisen iloa ja hyvää mieltä voikaan antaa pieni, hentoinen taimi! 

Kaappaan Kallen kainaloon ja annan sen nuolla kasvojani. Koira on pehmeä, lämmin ja läsnä. Jospa odottelun sijaan keskityttäisiin nauttimaan näistä hetkistä, vihreistä versoista ja päikkäreistä pörröisen ystävän vieressä. Lenkkien aika tulee kyllä vielä. 

Helmililjoja.

Lumihiutaleita tulossa kasvihuoneessa.

Kalle <3