keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Sidonnan riemua


Viime viikot ovat vierähtäneet aika tiiviisti sidonnan merkeissä. Ihan kuin jo hieman olisi silmä kehittynyt, mutta saattaa olla myös toiveajattelua. Ainakin töiden ja materiaalin kirjo on ollut mahtava. Erilaisia työtapoja on niin monia, täytyy vaan poimia sieltä itselle sopivimmat. Harjoittelun  kautta se oma tyyli kaivellaan esiin. Tai mieluummin niin että se pulpahtaa sieltä itsestään. Välillä tuntuu, että oppiminen etenee harppauksin, toisina päivinä taas ei suju millään. 
Ihan mahtavaa kun päivä on pidentynyt ja saa ajaa valoisalla kotiin. Nämä kukkien täyttämät päivät yhdistettynä auringonpaisteeseen nostavat mielialaa, vaikka pakkanen ja toppahousujen kankeus ja kahina kyllästyttääkin. 
Tässä tekemiäni dekoratiivisia eli koristeellisia töitä. Tekniikkaa vielä harjoitellaan, mutta näistä kukkasista ja värien ilotulituksesta voi imeä energiaa! 

Kimppuja








Pöytäasetelma




Tässä pari roskikselta pelastetuista jämäkukista sidottua kimppua. Ihan vaan värien takia:)



Ja muutama surulaite.







Viimeiseksi puukahvaan tehty surulaite. Muoviselle kahvalle löytyy siis vaihtoehtoja jos vaan osaa pyytää. Oasis-sieni ei tosin maadu, eikä myöskään tuo muovinen nauha jolla olen tehnyt varmistussidonnan kahvaan. Maatuvalle kukkasienelle olisi kyllä markkinarako...




Surulaitteista huolimatta iloista loppuviikkoa!















6 kommenttia:

  1. Todella ihania kimppuja. Ja niin hienot värit. Tuo pöytäasetelma on eniten minun mieleeni. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  2. Ooh, olet jo todella taitava. Siis ihan kuin ammattilaisen tekemiä. Ihmeellistä ettei sienelle ole vieläkään keksitty ympäristö ystävällistä vaihtoehtoa. Siitä puhuttiin jo kymmenisen vuotta sitten kun itse opettelin kukkien sidontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Lämmttää saada tuollaista palautetta.
      Tosiaan, jos olisi yhtään keksijän vikaa niin lähtisin kehittelemään maatuvaa sientä, mutta ei taida multa onnistua:D Ei auta kuin odotella..

      Poista
  3. Upeita kaikki, mutta jotenkin tuo jämäkukista tehty runsas ja värikäs kimppu on mieleen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jämäkukkakimpuista tulee usein hyviä oivalluksia värien suhteen. Yhtäkkiä huomaa, että jotkut sävyt joita ei olisi koskaan muuten tullut valinneeksi samaan kimppuun, sopiikin hyvin yhteen.

      Poista